Monenlaisia syntymiä

 Itsenäisyyden ja vartin miehen syntymään kuvastava päivä tässä elämän virran varrella on juuri tänään. Itsenäisyys kumpuaa monista suunnista, vaan tänään se kumpuaa Suomi-neidon olemuksesta. Kun aikoinaan tälle maalle soivat armollisesti suuremmat sen itsenäisyytensä ja siitä varmaan välillä hieman kiisteltiinkin, niin ollaan päästy jo tähän päivään asti, jossa Suomi-neito ei ole varmastikaan suurta pettymystä vanhemmilleen saanut aikaiseksi. Kaikenlaisia kasvunkipuja kuuluu aina matkaan, vaan niistä on aina selvitty, ja pystytty pitämään matka suhteellisen sivistyneenä. Siitä iso kunnia kaikelle sille vaivannäölle ja uskolle, mitä ovat aiemmat nähneet ja tehneet tässä maassa.


Nyt ja tämä päivä seikkailee ihan ihmeellisten haasteiden parissa aika ajoin. Ollaan siellä ja täällä ja ihmetellään, kuinka voitais olla tuolla, kun ei jo ennestään monialainen oleminen meinaa riittää. Täällähän silti ollaan ja pärjätään ihan hyvinkin. Koulutus on onnistuttu pitämään kasassa ja se on kyllä yksi tärkeimmistä sivistyksen kulmakivistä. Siitäkin suuri kiitos Suomi-neidon suuntaan.


Vaan sitten tuli eteen valtava muuri. Nimittäin kirjoittajalle. Ei niinkään mikään fyysinen tai tulevaan mahdollisesti sijoittuva kielikuva. Ihan vain henkinen muuri kirjoittamisesta silloin, kun ajattelee sen menevän jollekulle jonnekin luettavaksi ja sen pitäisi olla silloin semmoinen ja tämmöinen ja tuollainen ja hiottu ja tarkoittaa sitä ja tätä ja tuota. Loputon suo. Ihan täysin loputon. Ei vain vartissa Roomaa rakenneta. Tai mitään muutakaan konkreettista tai abstraktia isoa kokonaisuutta, joka olisi osasiltaan toimiva. Ehei. Vartissa tehdään pieni palapelin pala. Osa isoa kokonaisuutta, jonka lopulta joku sitä palapeliä kasaamaan alkava on kokoamassa ja saakin ehkä koottua. Silloin vasta palapeli on kokonainen, ja palalla on jokin merkitys olemassaololleen. Muuten se on vain otanta jostain maisemasta, lehen reuna tummaa taustaa vasten tai gondolieerin sauvan kärjen neljäsosa venetsialaisen tiilennurkan ollessa taustalla. Toisin sanoen, ei gondolieeriä tai tiiltä voi tuosta palasesta ymmärtää. Pystyy näkemään vain värejä. 


Niitä värejä lopulta yhdistelemällä voi nähdä kokonaisuuden, mutta tottakai tuossakin pitää olla myös palojen reunat yhteensopivia. Eli voitaisiin ajatella, että palapelin tekeminen pala kerrallaan tietämättä itsekään kokonaisuutta on aika hurja tehtävä. Aika kulkee vain nopeasti. 11min kulkenut, 4 jäljellä. Mitä sanoa tai miten tai miksi? Vai ollako hiljaa ja miten ihmeessä ilmaiset sen kirjoittamalla?

.

Tähän ei lopulta allekirjoittanut keksinyt toimivaa vastausta. 


Kynttilän liekki elää

sen hipiä huokailee elämän virtaa

kosketus kuuma, suloinen suu

illan pimeyttä vasten luo olemassaolonsa tarkoituksen


Kylmän kulkijalle

lämpö matkaajalle

pienen luolan hehku kertoen kodin lämmöstä

onneksi sinulla on sellainen

ja sydämeni pakahtuu


15min.

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miltä näyttää 15 minuutin ahdistus.

 0.11 Kello. Armoton sointi. Ja aikaansaanti. Ja tyhjyys. Huutava tyhjyys seinien sisä- ja ulkopuolella. Itsestäänselvyytenä tämä elämän elo. Vaikkei kait niinkään pitäisi olla. Minne laittaa jalkansa, minne sanoa sanansa kenen korvat pystyvät kuulemaan ja kenen torjumaan Sanoja. Vi***ti sanoja ja niiden seassa jokin oletettu merkitys oletettu ja otaksuttu.  Ulkona molekyylien liike hidastuu tähtitaivaan kantta hioo miljoonat kimaltavat timantit kuun sirppi leikkaa terävää ilmaa Jossakin voisi otaksua suden ulvovan ja adrenaliinin juoksevan täällä vesi juoksee juoksee kurkustani alas juoksee putkissa ja viemäreissä Afrikassa se ei niin tee etuoikeutettua elämää ja Afrikan henget pyytävät lapsilleen apua Istun tässä ja olen. Sormeni hakkaavat hitaasti näppäimistöä. Olemani sanoma itselleni on olla. Vaan en kykene sitä hyväksymään. Tarvitsen jotain. Jotain. jotain. En edes tiedä mitä. Tarvitsen kokemuksen olla tarpeeksi ja onnistunut täyttämään omat toiveeni.  Kuu leikkii t...
Lue lisää

Ehkä

  Tuonpuoleisesta kuului sanomia. Kalsan Sanomat, vai kalvan, vai kalvatut, vai kaivatut, no yhtä kaikki. Sanomia silti.  Sieltä kuului, ettei missään ole paikkaa missä olla siltä kuului, ettei olemassa ole jotain sellaista, mikä ei olisi eikä sitä voida pois viedä olemattomalta. Sieltä kuului, että kaikki on vain unta Sieltä kuului, ettei uni ole olemassa missään Sieltä kuului, että uni on ainoa Sieltä kuului kaikenlaista hölynpölyä, johon en enää osannut ottaa kantaa, koska olin jostain syystä päättänyt kantojani alkaa kasvattamaan. Oliko lienee vihoviimeisen turha teko tuo, sitä ei tiedä ja tietämättömäksi jääkin lie. Hörppy. Kalsojen maasta, kalsareita ei ainakaan tarvittu. Siellä kuulemma lämmintä. Lämmintä lienee, lienee vaan niin voisi ajatella tai olla ajattelematta miten lienee ikinä kuka sen tiennee. Onpas jotenkin rasittava tämä nykyinen asento ja näppis. Jotenkin superhuono kirjoittamiselle, väittäisin ehkä. Ehkäpä. ehkä ehkä monen ylipyyhityn ehkän ja Ehkän jälkee...
Lue lisää